Vahva johtajuus

Jokainen yhteisö tarvitsee johtajan. On kyseessä perhe tai valtio, harrastepiiri tai seurakunta. Yhteisö ilman johtajuutta on tuuliajolla ja vailla selkeää tavoitetta ja päämäärää.

Johtajuus on kykyä nähdä kauas, jotta johtaminen on päämäärätietoista, ei vain reagoimista olosuhteisiin. Se on kykyä nähdä lähelle, jotta jokaisen lahjat ja kyvyt pääsevät rakentamaan yhteisöä. Johtajuus on auktoriteetin käyttämistä tilanteissa, joissa jonkun on sanottava se viimeinen sana. Se tuo myös mukanaan raskaan vastuun johdettavien hyvinvoinnista.

Vahvalla johtajalla on kyky nöyrtyä myös palvelemaan. Olemaan lähellä alaisiaan ilman pelkoa paikkansa menettämisestä. Johtajuuden kunnioitus ansaitaan tiukoissa kaarteissa, joissa vahva johtaja osoittaa olevansa ennen kaikkea johdettaviensa asialla ja puolella.

Jeesus oli tällainen johtaja. Hän näki kauas ja lähelle. Ei luistanut milliäkään siitä, minkä tiesi oikeaksi. Käytti auktoriteettia ja valtaa alaistensa parhaaksi. Palveli loppuun asti. Tuli lähelle johdettaviaan ja ansaitsi kunnioituksen, jolle ei ole maanpäällä vertaa.

Hän myös teki sen, mitä harva johtaja tekee: antoi jopa oman elämänsä alaistensa takia. Hän on täydellinen esimerkki vahvasta johtajuudesta. Mutta parasta kaikessa on se, että Jeesus johtaa yhä omiaan.

Sekalainen seurakunta

Mahtoikohan Jeesus maan päällä eläessään katsella joskus nukkuvia opetuslapsiaan hymy huulillaan ja miettiä heidän erilaisia luonteenpiirteitään? Pietarin tempperamenttia, Tuomaksen epäuskoa, Juudaksen petollisuutta. Ehkä Bartolomeus oli pelokas ja Taddeus ujo. Johannes intomielinen, Matteus jääräpää tai Andreas ylivilkas.

Ja näiden luonteeltaan ehkä hyvinkin erilaisten miesten varaan Jeesus laski seurakuntansa perustuksen. Mutta yksi piirre heitä ainakin yhdisti: rakkaus Jeesukseen – ja se sai heidät jättämään oman mukavuusvyöhykkeensä ja lähtemään matkalle, joka muutti maailmanhistoriaa. He laittoivat henkensä alttiiksi, jotta evankeliumi saavuttaisi niin monia kuin vain mahdollista.

Apostolien tekojen toisen luvun 7 viimeistä jaetta kertovat meille, mihin perustui alkuseurakunnan yhteys: opetukseen, leivän murtamiseen, rukoukseen, ylistykseen, Herran pelkoon, yhteiseen omaisuuteen, yksimielisyyteen, iloon, kiitollisuuteen ja vilpittömyyteen. 

Meillä on palasia tästä, mutta olemme kuitenkin postmodernin aikakauden eläjinä suurinpiirtein valovuoden päässä siitä, millainen alkuseurakunta oli. Alkuseurakunnan tiiviiden, eri sukupolvia yhdistäneiden kotikokoontumisten sijaan on vuosisatojen mittaan ryöminyt ponäkkä kokouskulttuuri, jossa rakennukset ja ohjelmisto ovat pitkälti syrjäyttäneet tärkeimmän: Jeesuksen. Siitä, mikä näkyy ulospäin, on tullut tärkeämpää kuin se, mitä on pinnan alla. Mikä saisi tämän lopunajan seurakunnan saavuttamaan edes jotain siitä, mitä oli alussa; aidon yhteyden niin Jumalaan kuin ihmiseenkin? Siinä riittää haastetta tähän päivään ja tulevaisuuteen.

Mahtaako Jeesus katsella nytkin eri karsinoissa elävää sekalaista seurakuntaansa hymy huulillaan, tuntien jokaisen erikoisuuden ja ainutlaatuisuuden? Tuon katseen alla on seurakunnan hyvä elää ja mennä eteenpäin ja toteuttaa tehtävää, jota eivät edes kuluneet vuosisadat ole muuttaneet mihinkään.

Jumalan mestariteokset

Tänäkin päivänä Jumala kutoo kokoon äitien kohduissa ympäri maailmaa mestariteoksia, joita on vain yksi laatuaan. Näitä taideteoksia Jumala luo yli 350 000 vuorokaudessa!

Yhdelle Hän antaa taivaallisen laulunäänen, jota tuo lapsi aikuiseksi kasvettuaan käyttää Jumalan vihollisen ylistämiseen. Toinen saa synnyinlahjana Luojaltaan kyvyn maalata kankaalle huikaisevia taideteoksia, jotka parjaavat lahjan Antajaa. Kolmas on varustettu älyllä, joka ei tunnu tuntevan minkäänlaisia rajoituksia. Älyllä, joka järkeilee Jumalan olemassaolon mahdottomaksi uskoa. Neljäs taikoo sormillaan instrumentista säveliä, jotka eivät ole tästä maailmasta. Säveliä, jotka soivat enemmän kuolemaa kuin elämää. Viides saa ymmärryksen ihmisen anatomiasta ja sairauksista. Ymmärryksen, jota hän käyttää Jumalan mestariteosten surmaamiseen ennen kuin ne ovat nähneet ensimmäistäkään valonsädettä.

Tällainen on luova, armollinen Jumala, joka on antanut ihmiselle kaikkensa ja silti vapauden valita, mitä he saamallaan vapaudella ja lahjoilla tekevät. Missään vaiheessa Jumala ei väsy eikä kyllästy näiden mestariteosten tekemiseen. Kerta toisensa jälkeen Hän hellyyttä silmissään muovailee pienet sormet ja varpaat. Valitsee hiusten ja silmien värin, luonteenpiirteet, sen vahvuudet ja heikkoudet. Ja lahjojensa pohjattomasta kirstusta Hän antaa yhdelle yhtä ja toiselle toista.

Isä puhaltaa lapseensa elämän hengen, lähettää Hänet rakkauden saattelemana tähän pimeään ja kylmään maailmaan viattomana ja avuttomana. Ja toivoo ja rukoilee, että tuo lapsi vielä kerran kutsuisi Häntä Isäksi.

Elämysten Jumala

Me ihmiset kaipaamme elämyksiä - myös hengellisiä. Kaipaamme kokea Jumalan kokonaisvaltaisesti, ihan oikeasti, ei vain sanoina. Tällaisiksi Hän meidät loi ja haluaa tulla meitä lähelle myös tunteidemme kautta, elämyksenä.

Maailman ensimmäisten ihmisten elämä oli pullollaan elämyksiä, joita he saivat Jumalasta aistien välityksellä. Jumala haluaa tehdä itsensä tutuksi meille aistiemme kautta. Hän haluaa tulla elämääsi äänenä, tuoksuna, kuvana ja kosketuksena. Samalla tavalla, kuin käytämme kaikkia aistejamme kommunikoidessamme tämän näkyvän maailman ja toistemme kanssa, voimme käyttää niitä kommunikoidessamme Jumalan kanssa. Jos yritämme tuntea Jumalan vain järjellämme, suljemme pois suunnattoman rikkaan maailman, jonka kautta Jumala haluaa olla yhteydessä kanssamme. Pidätämme itseltämme ja toisiltamme mahdollisuuden ja oikeuden Jumalan kokonaisvaltaiseen kokemiseen rajaamalla uskon arvokkaaksi, jäykäksi ja pönäkäksi. Jeesus ei vedonnut ihmisiin pönäkkyydellään ja tärkeydellään vaan aitoudellaan, tunteineen kaikkineen.

Hengellinen elämys voi olla kävelyretki luonnossa tai taideteos, ehtoollinen, hiljainen hetki kappelissa tai lapsen nauru. On niin lukemattomia tapoja, joilla koko maailmankaikkeuden Luoja haluaa sykähdyttää meitä. Tuoda ja luoda meille - ja meissä - niin voimakasta elämää, että sitä voisi jo itsessään kutsua elämykseksi.

Kun Jumala lähestyy sinua henkilökohtaisesti, Hän saa jalkasi tanssimaan ilosta ja suusi kuplimaan naurusta. Tai sitten Hän lähestyy sinua pyhyydessään ja saa pääsi taipumaan pelosta ja polvesi notkistumaan kunnioituksesta. Hänen läsnäolonsa kokemisen hetket ovat elämyksistä parhaita.

Profeetta Hoosea kuvaa sen näin kauniisti: "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: Hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, Hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan." (6:3)

Jumalan Isänsydän

Monen mielikuva Jumalasta on harmaapartainen, vähän kärttyisän oloinen ukko, joka katselee tuikeana pilven reunalta maailman menoa. Ja on valmis tiputtamaan tulikiven jokaisen päälle, joka hairahtuu sanoissaan ja teoissaan. On totta, että Jumala on pyhä ja oikeudenmukainen ja tulee päivä, jolloin meistä jokainen seisoo - tai kaatuu - Hänen edessään yksin ja vastaa tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Mutta Jumalan kärsivällisyys, rakkaus ja armollisuus ei tunnu tuntevan rajoja ihmisen suhteen tässä elämässä. Hän käyttää kaikki mahdolliset keinot saadakseen meidät tajuamaan Hänen rakkautensa. Joskus ne keinot tekevät kipeääkin, mutta kaiken tarkoituksena on vain ja ainoastaan saada meidät etsimään ja löytämään tie, totuus ja elämä. Jumala on ikuisuuksien päässä tuikeasta ukosta, joka nauttii saadessaan rangaista ihmisiä.
Paraskaan maallinen isä ei voi koskaan rakastaa lastaan niin kuin Jumala rakastaa ihmistä. Itse asiassa, Jumala halusi niin kipeästi olla isä ihmislapsille, että Hän uhrasi kaikkein rakkaimpansa - oman poikansa - jotta voisi sulkea meidät syliinsä. Jotta Hän voisi kuulla meidän sanovan "Abba", Isä.

Jumalan isänsydän etsii ja odottaa. Etsii sitä, joka on kadoksissa ja unohdettu, sitä, joka kaipaa tulla löydetyksi. Hän odottaa kärsivällisesti sitä, joka viipyy maailman teillä etsimässä turhaan Isän rakkautta vastaavaa korviketta. Ja kun eksyksissä ollut haluaa palata, Isä on jo puolitiessä vastassa. Ja Hänen silmissään tanssivat tähdet ja Hänen riemunsa ja naurunsa täyttää taivaat.

Kyky kohdata

Jeesus kohtasi Sykarin kaivolla naisen, jolle Hän kertoi tämän menneisyyden ja senhetkisen elämäntilanteen (Joh. 4). Me tarvitsisimme myös aika ajoin Jeesuksen kohtaamista näissä merkeissä. Että Hän tapaisi meidät keskipäivän kuumimpaan aikaan, kun ketään muuta ei ole näköpiirissä - ja kertoisi meille, missä kohtaa elämää me sijaitsemme. Ja missä me sijaitsemme ennen kaikkea suhteessa Häneen. Jeesus katsoisi silmiin lempeästi ja lujasti ja puhuisi totuutta meidän elämästämme.

Jeesus tietää jokaisen ihmisen elämän alusta loppuun saakka ja Hän tietää parhaiten, mikä meille on parasta. Siksi Jeesukseen voi luottaa 100 %:sti, sillä Hän - vaikka tuntee kaikki heikkoutemme ja inhottavuutemme - ei petä eikä hylkää. Hän on uskollinen, vaikka me olemme välillä uskottomat.

Tarvitsisimme myös sitä, että kohtaisimme toinen toisemme "lempeän lujasti" ja totuudellisesti. Monilla on riittämiin vaikeuksia elämässään ja taakkaa lisää vielä se, että pitää yrittää pitää kulissit pystyssä toisten silmissä. Kun totuus saa vallata meidän ihmissuhteemme ja kohtaamisemme, saamme pahan puhumisen ja panettelun sijaan rohkaista ja lohduttaa toisiamme.

Emme ole täällä taistelemassa paremmuudesta vaan palvelemassa toinen toisiamme. Me kaikki kannamme ihmisyyteen liittyviä kipuja sisimmässämme ja olemalla läpinäkyviä toisillemme, murramme näkymättömiä muureja väliltämme.

Jeesuksen kyky kohdata elämässään konkurssin tehneitä ihmisiä oli ilmiömäinen. Sitä kykyä mekin tarvitsisimme - rakkautta lähimmäiseen, myötäelämistä ja lempeyttä. Ja sitä kykyä voimme itse kukin rukoilla tämänkin päivän kohtaamisiin.

Saatanan valtaistuin - minä itse

Kulutanko elämäni haalien itselleni kaikkea vai kulunko palvellessani toisia?
Paras tapa osoittaa Jumalalle rakkautta, on rakastaa toisia Hänen luomiaan ihmisiä ja paras tapa palvella Jumalaa, on palvella toisia ihmisiä.

Se, millaista hedelmää elämäni tuottaa, paljastaa ennen pitkää motiivini elää ja toimia. Jos motiivinani on halu rakastaa ja palvella Jumalaa, hedelmät ovat sen mukaisia ja ympärilläni elävät ihmiset joutuvat niiden vaikutuspiiriin. Kannan hyvää hedelmää, kun teen hyvää. Olemme olemassa suhteessa toisiin ihmisiin ja hyvän hedelmän elämässäni tulisi näkyä nimenomaan ihmissuhteissani.

Jos toimin ja teen päätöksiä itsekkyydestä käsin, ne tuottavat aina huonoa hedelmää ajan myötä. Voi olla, että elämä ulkonaisesti on jumalista ja hurskasta, mutta kantaa vääristä motiiveista johtuen huonoa hedelmää ja silloin ei ole jumalallista voimaa rakastaa. On hyödytöntä vakuuttaa rakastavansa Jumalaa, jota ei näe, kun samaan aikaan inhoaa kanssavaeltajaa, joka taivaltaa silmiemme edessä.

Jeesus ei koskaan laskelmoinut, kuka kannattaa parantaa tai kenestä olisi Hänelle eniten hyötyä. Jos Jeesus olisi laskelmoinut, Hän ei olisi koskaan mennyt ristille. Jeesus rakasti ja palveli nöyrällä sydämellä, motiivinaan rakkaus Isään. Hän rakasti ihmistä ja Hänen elämänsä kantoi hyvää hedelmää iankaikkisuuteen asti.

Me ihmiset olemme luonnostamme itsekkäitä ja oman edun tavoittelijoita. Peräämme mielellämme omia oikeuksiamme ja olemme anteeksiantamattomia. Vain Jumalan avulla voimme kaataa sydämestämme itsekkyyden valtaistuimen ja alkaa kantaa hyvää hedelmää ihmissuhteissamme.